MIKSI LÄHTISIN BRYSSELIIN

Menneisyys

 Aloitin historian penkomisen syksyllä 2015. Halusin muistuttaa suomalaisia kristillisestä taustastamme. Sainkin siihen tilaisuuksia. Esitimme Suomi100 -juhlavuonna kymmeniä kertoja Suomalaisen messun juhlaversion. Missioomme yhtyi itse Suomen presidentin puoliso rouva Jenni Haukio elokuussa Senaatintorilla tuhansien paikalla olevien ja kymmenien tuhansien televisionkatsojien edessä.

Kiertue oli vielä kesken, kun mieleni valtasi uusi viesti kerrottavaksi kansallemme. Sovinto. Kansalaissodan muistovuonna tarjosimme kollegani Pekka Simojoen kanssa historiasta musiikkiteatteriksi sovitetun mallin, miten silmittömästä ihmisryhmien välisestä vihasta voidaan päästä anteeksiantamuksen tietä yhteistyöhön ja keskinäiseen kunnioitukseen. Saavutimme loppuunmyydyn Tampere-talollisen suomalaisia ja tuntemattoman määrän tv:n katsojia. Jälleen presidentillisessä suojeluksessa.

Tämän olisi jo luullut taiteilijalle vähäksi aikaa riittävän, mutta jo Sovinto -musikaalin harjoitusvaiheessa aloin kirjoittaa uutta yhteiskuntateemaista käsikirjoitusta. Se ei koskaan nähnyt päivänvaloa. Vauhti oli liian kova.

Kolmen viikon loma ei palauttanut. Oli ajettava alas tai annettava muiden käsiin käynnissä olevia rakkaita hankkeita. Elämä piti saada yksinkertaisemmaksi ennen kuin se hajoaisi. Kolme kuukauttakaan ei riittänyt palauttamaan elämänvoimaani.

Nykyisyys

 Töitä on väsyneenkin perheellisen tehtävä. Orkesterit ja teatteriryhmät kutistuivat duoksi. Sen kokoisen yksikön kanssa vielä pärjää. On aikaa olla perheen kanssa. Ja yksin. Istua metsälaavujen tulilla ja miettiä kaikkea mikä mietityttää.

Tulevaisuus

 Lepäävälle voimat palaavat. Mietiskelevälle visiot ilmaantuvat. Luottamus huomiseen ei ole sama kuin nuorempana. Huolestun. Seuraan uutisia, muitakin kuin kotimaista valtavirtaa. Tunnistan ilmiöitä, jotka historiassa ovat edeltäneet vakavia levottomuuksia. Arvottomuutta. Kapinallisuutta. Rasismia. Syrjintää. Peittelyä. Tarkoituksellista väärintulkintaa. Kahtiajakautumista. Mitä tehdä?
Suurvaltojen ja EU:n suunta tulee vaikuttamaan suomalaisten elämään ratkaisevasti. Onko tyydyttävä taivastelemaan tilastoja? Roskaammeko planeetan pakahduksiin? Suvaitsevaisuutta huutava uusi sukupolvi raivaa tilaa kaikkein suvaitsemattomimmille. Islam on vallannut jo Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan, onko Euroopa seuraava? Kuinka kauan ne, jotka katsovat ymmärtävänsä mitä on tapahtumassa, sietävät nykyisten toimenpiteiden hitautta?

Voisinko suomalaisena taiteilijana vaikuttaa Euroopan suuntaan? Tuskinpa. Entä poliitikkona? 20 vuoden takainen aktiivisuuteni on pikkuhiljaa sulanut kulttuuriprojektien otettua lapsiperheen isältä jäävän ajan ja resurssit. Nyt lapset ovat jo aika isoja. Kalenterissa on pitkästä aikaa tyhjääkin.
Voiko puolueeni KD, jonka riveissä olen toisinaan joutunut turhautumaan opposition tai vähemmistön edustajana, olla se kanava, jonka kautta Euroopan asioita korjataan? Kyllä voi! Euroopan parlamentissa ryhmäni on EPP, ylivoimaisesti suurin parlamentin ryhmistä. Se on leimallisesti kristillisdemokraattinen. Suomessa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää kristillisdemokratian painoarvoa Euroopassa.

Ystäväni kysyi minulta tänään, jaksanko viittä vuotta sitä istuntoteatteria. Hyvä kysymys! Paikallispolitiikassa olen pitänyt esillä sitä epäkohtaa, että valtuuston koko yhteistä viisautta kaikkine näkökulmineen ei päästä hyödyntämään yleisessä käytännössä, jossa asialistat nähtyään poliittiset ryhmät sopivat suljettujen ovien takana kantansa muita kuulematta. Sitten vasta tullaan keskusteluun, joka on usein värikästä ja valaisevaa, mutta sillä ei enää voida mitenkään vaikuttaa äänestyksiin! Ihmettelen, miten meillä on varaa tällaiseen. EU-parlamentissa tähän on keksitty lääke. Puolivirallisilla intergroup-foorumeilla etsitään asiapohjaisia ratkaisuja yli poliittisten ryhmärajojen. Toiminta eroaa ratkaisevasti ryhmänsisäisestä edunvalvontapolitiikasta. Sellainen on minusta aikamoisen motivoivaa.

Riittääkö kompetenssini? En ole opiskellut valtiotiedettä. Kansainvälinen kokemukseni on politiikan ulkopuolelta. Olisin tästä huolissani, jos joutuisin "suoraan puikkoihin". Näissä vaaleissa on kuitenkin sellainen minun kannaltani onnekas tilanne, että arvostettu puolueemme puheenjohtaja Sari Essayah on ehdolla, mutta aikoo palata kotimaan politiikkaan vuodenvaihteessa. Todennäköisesti Essayahin kannatusetumatka muihin ehdokkaisiin on jälleen kerran ylivoimainen. Hän on julkisesti ilmoittanut, että jos tulee valituksi, hoitaa tehtävää vain vuoden loppuun, minkä jälkeen KD:n listalta toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas ottaa hänen paikkansa. Tiedämme 26.5. iltana, olenko minä listan kakkosena. Jos olen, lähden heinäkuusta alkaen Brysseliin MEP Sari Essayahin avustajaksi ja minulla puoli vuotta aikaa opetella, kuinka asiat hoidetaan hyvin, ja sovittaa sukseni Sarin auki hiihtämään uraan. Perheeni seuraisi elokuussa 2020.

En tiedä, miksi en lähtisi Brysseliin.

 Vielä voidaan työtä tehdä.

Tampereella 26.4.2019
Lasse Heikkilä